Keski-Uudenmaan vanhan musiikin yhdistys Keskisävel ry on perustettu lisäämään konserttitoimintaa ja tekemään tunnetuksi vanhaa musiikkia Keski-Uudenmaan alueella mahdollisimman pitkälle paikallisin voimin ja yhteistyössä esimerkiksi seurakuntien kanssa. Keskisävel ry paitsi järjestää perinteisiä konsertteja myös ilahduttaa musiikillaan lähialueiden hoivakotien asukkaita sekä lapsiperheitä. Yhdistyksen sydämenä sykkii ja soi vanhan musiikin ammattilaisista koostuva Keskisävel-yhtye, jonka kokoonpano vaihtelee hieman projektikohtaisesti.
Hallitus 2023
Tiina Aho-Erola, puheenjohtaja
Anna Orasmaa
Hanna Pesonen